TOIVOMUSLAATIKKO. Installation. 2009.

Installaatio. TOIVOMUSLAATIKKO. 2009.

Materiaalit: teksti, kenkälaatikko, kehys, kaksi muistivihkoa, kynä.

Galleria Espoonsilta, Espoo
FANTASTINEN KENKÄKAUPPA 2.6. - 14.6.2009.




Kenkälaatikon elämää


Olen kenkälaatikko. Minut luotiin, jotta kenkien kuljetus ja varastointi helpottuisi. Ilman minua monet kengät olisivat vaarassa vahingoittua matkallaan valmistajalta uuden omistajansa luo.

Matka kenkätehtaalta kenkäkauppaan ja sieltä kenkien uuteen kotiin on pitkä ja vaarallinen pieniä kenkiä ajatellen. Moni uhka vaanii. Varsinkin sirot ja herkät kengät ovat turvallisen pahvisuojani tarpeessa. Naarmut ja roiskeet ovat jokapäiväisiä harmin aiheuttajia uutuutta hohtaville pikkukengille. Suuret kolhut ovat harvinaisempia, mutta niitäkin esiintyy. Olisi muutama kaunis kenkä kolhiintunut ja musertunut miltei käyttökelvottomaksi ilman suojelustani. Niin vaarallista kenkien matkanteko on.

Ja kaikki tämä tapahtuu paljon ennen kenkien varsinaisen elämäntarkoituksen täytäntöönpanoa. Ennen, kuin kengät ovat onnellisesti käytössä ylpeän omistajansa tyytyväisillä jaloilla. Ennen, kuin kukaan on edes huokaillut niiden lumoavaa kauneutta kenkäkaupan hyllyssä.

Kenkien ollessa kaupan hyllyllä minä odotan kärsivällisesti varaston puolella. Kengät ovat nyt ensimmäistä kertaa omillaan. Mutta, en ole huolissani. Kenkäkaupan omistaja huolehtii niiden turvallisuudesta ja odotan rauhassa, että minua jälleen tarvitaan. Olen ylpeä pienistä kengistä, jotka urheasti näyttäytyvät toinen toistaan kauniimpina pitkissä rivissä kaupan hyllyillä. Kaikki ne ovat viehättäviä, mutta kukaan ei oikein tiedä mitkä kengät viehättävät ketä.

Kengät odottavat uuden omistajansa tuloa kärsivällisesti, ne tietävät, että ennemmin tai myöhemmin joku ihastuu niihin ja se joku tekee kaikkensa, jotta hän voisi viedä kengät kotiinsa.

Ja sitten.

Yhtenä päivänä se tapahtuu.

Joku katselee pitkiä kenkärivejä ja pysähtyy juuri niiden tiettyjen kenkien eteen. Joku huokailee ja katselee. Katselee ja huokailee. Joku koskettaa varovasti kengän pintaa. Vie hellästi sormiaan saumoja pitkin. Ottaa kengän käteensä ja katselee sitä joka suunnasta. Miten kaunis! Joku istuutuu ja riisuu vanhan kenkänsä ja sovittaa uuden kengän jalkaansa. Se sopii. Se tuntuu hyvältä. Joku riisuu toisen vanhan kenkänsä ja sovittaa uutta kenkäparia lumoutuneena. Joku kävelee peilin eteen. Astelee ja pyörähtelee niin, että näkee kengät edestä, sivuilta ja takaa. Ja joku nauttii! Miten kauniit ne ovat. Miten täydelliset.

Joku ihastuu niin, että haluaa viedä kengät kotiinsa. Kävellä niillä onnellisena ja näyttää kaikille miten kauniit uudet kengät ovat. Joku vie kengät kenkäkaupan myyjälle ja sanoo haluavansa ostaa ne. Myyjä hymyilee ja kehuu viisasta päätöstä. Kengät ovat hyvälaatuiset ja erittäin kauniit, hän toteaa. Sitten myyjä etsii minut käsiinsä varaston puolelta.

Minulle on suotu kunniatehtävä saattaa kauniit kengät uuden omistajansa kotiin. Olen pakahtua ylpeydestä. Myyjä asettaa kengät sisääni sirosti vierekkäin. Ja sitten hän sulkee minut. Nyt olen parhaimmillani. Tämä on todellinen elämäntehtäväni! Minut laitetaan kenkäkaupan kassiin ja suojelen kauniita kenkiä kaikilta vaaroilta, jotka uhkaavat niitä matkalla kaupasta kotiin. Niitä on monenlaisia. Sään vaihtelut, ukkoskuurot, rankkasateet ja lumipyryt, autojen roiskeet, ruuhkabussissa tönivät matkustajat ja rullaportaissa sulavat jäätelöt.

Kotiin päästyään joku nostaa minut ulos kenkäkaupan kassista ja avaa minut. Joku hymyilee ja ottaa kauniit kengät käsiinsä. Minä jätän hiljaiset jäähyväiset kauniille kengille, joita urheasti suojelin pitkällä ja vaarallisella matkalla tehtaalta kauppaan ja kaupasta niiden uuteen kotiin. Kengät ovat nyt omillaan ja ne aloittavat puolestaan varsinaisen tehtävänsä, johon ne alunperin luotiin. Nyt ne suojelevat jonkun jalkoja. Suojelevat, kaunistavat ja herättävät ihastusta mihin kulkevatkaan.

Olen nyt suorittanut varsinaisen tehtäväni kenkälaatikkona ja minut asetetaan sivulle. Minut viedään varastoon tai ullakolle ja usein minut unohdetaan vähäksi aikaa. Mutta, toisinaan saan miltei heti uuden tehtävän. Useimmiten minuun varastoidaan mitä omituisimpia tavaroita. Kuten vanhoja valokuvia, kirjeitä, postikortteja, kiiltokuvia, legopalikoita, muovieläimiä, leikkiautoja, lapasia, päiväkirjoja, runoja, joulukoristeita, lankoja, ruuveja, muttereita ja nauloja, rautalankoja, teippejä ja nappeja. Minut asetetaan hyllylle tai kaappiin ja suojaan sitä mitä sisälleni laitetaan. Minua tarvitaan.

Minulla oli tärkeä tehtävä kenkälaatikkona. Sain matkustaa paljon elämäni aikana, joskus pitkiäkin matkoja mantereelta toiselle. Se oli suurta seikkailua! Muistelen omituisia tapahtumia ja mielenkiintoisia paikkoja toimiessani varastona uusille tavaroille. Joskus sekin osoittautuu aikamoiseksi seikkailuksi. Olen kuullut kenkälaatikoista, joita on unohdettu bussiin tai metroon niiden kuljettaessa kiiltokuvia ja muovieläimiä päiväkodista tai mummolasta takaisin kotiin. Ja on niitä tarinoita liikkeellä laatikoista, jotka ovat jääneet taksien takapenkeille tai jopa anniskeluravintoloiden sohville, täynnä mitä eriskummallisia tavaroita, kuten romaanien käsikirjoituksia tai akvarellimaalauksia, kun omistajat ovat hajamielisyyttään unohtaneet ne illanvieton päättyessä. Onneksi nämä laatikot melkein aina löytävät ehjinä takaisin omistajansa luo. Ihmiset ottavat niitä talteen bussien, metrojen ja taksien varikoille, ravintoloiden takahuoneisiin ja baaritiskien taakse. Siellä ne sitten odottavat, kunnes omistajat hakevat ne takaisin koteihinsa.

Tämä oli kuvaus suhteellisen normaalista kenkälaatikon elämästä. Minulla on kuitenkin ollut hieman tavanomaisesta poikkeava kohtalo. Minut vapautettiin varsinaisista kenkälaatikon tehtävistäni jo kenkäkaupan takahuoneesta käsin. Muutama viikko sitten, eräänä toukokuisena päivänä kauppaan astui nainen, joka esitteli itseään taiteilijaksi. Hän sanoi tarvitsevansa kenkälaatikkoa taideteosta varten. Kauppias oli sitä mieltä, että suojaamani kengät pärjäisivät jo ilman minua. Hän esitteli minut ja kaksi muuta laatikkoa naiselle. Olemukseni kahteen muuhun laatikkoon verrattuna oli suhteellisen vaatimaton. Kaksi muuta laatikkoa olivat värikkäät ja elegantit. Niiden rinnalla olin aikalailla väritön ja mitäänsanomaton ulkonäköni puolesta. Nainen katseli meitä kaikkia kolmea, tunnusteli meitä ja mittaili meitä katseellaan. Hän kuunteli tarkkaavaisesti kauppiasta, ja sitten hän valitsi minut. Nainen valitsi minut, koska kauppias esitteli minua tukevana ja kestävänä kenkälaatikkona. Hyvälaatuisena laatikkona siis, mistä olen hyvin ylpeä. Nainen kiitteli kauppiasta iloisesti, laittoi minut värikkääseen kangaskassiin ja vei minut kotiinsa.

Olin hieman ihmeissäni näinkin yllättävästä käänteestä, mutta nainen vaikutti ystävälliseltä. Hän asetti minut keittiönsä pöydälle, eikä pariin viikkoon tehnyt suhteeni muuta. Siinä olin keittiönpöydällä kaikenlaisten muiden tavaroiden seassa, tai niiden päällä. Ympärilläni ja allani oli papereita ja kirjeitä, monia erilaisia kirjoja, muistilehtiöitä, kyniä, hiuslenkkejä, kaulakoruja, vanhoja kuitteja, käyntikortteja ja aurinkolasit ja MP3 soitin. Ja tietenkin satunnaisia kahvi-mukeja, laseja ja lautasia. Joskus nainen siirsi minua hieman, kun hän etsi jotakin muuta tavaraa altani tai viereltäni. Ja joskus hän nosti minut pöydältä, katseli minua ja käänteli minua käsissään. Aivan, kuin hän olisi nauttinut koskettamisestani. Minun, vaatimatonta kenkälaatikkoa!

Yhtenä päivänä toukokuun lopulla nainen otti minut taas käsiinsä. Hän katseli minua ja sanoi minulle, että hän oli päättänyt tehdä minusta Toivomuslaatikon. Onhan olemassa toivomus-lähteitä. Miksi ei voisi olla olemassa Toivomuslaatikoita, hän sanoi ja nauroi. Kenkälaatikon perimmäinen elämäntehtävä on jonkun toiveiden täyttymyksen suojaaminen ja kotiin kuljettaminen, nainen pohti. Kauniit kengät ovat kalliit, eikä niitä kauniimpia osteta kovin usein. Kauniiden kenkien ostaminen on monelle suuri unelma. Toiveiden täyttymys.

Niin nainen teki minusta Toivomuslaatikon. Olen hyvin otettu uudesta elämäntehtävästäni toivomuslaatikkona. Nainen sanoi, että tämä tehtävä on hyvin arvokas tehtävä, ja että se on ikuinen tehtävä. Koska ikinä ei voi tietää milloin minuun laitetut unelmat toteutuvat. Jos minulle tapahtuu jotakin ikävää, nainen sanoi, se ei tarkoita, että ihmisten unelmille tapahtuisi jotakin ikävää. Unelmat eivät tuhoudu, vaikka minut tuhottaisiin. Unelmiin tehoaa ainoastaan ajatuksen voima. Fyysinen voima ei niitä vahingoita.

Unelmat voivat voimistua tai heikentyä riippuen ajatuksen laadusta ja sen voimasta. Jos hyvää unelmaa ajattelee hyvällä, se voimistuu. Jos unelmaa taas ajattelee pahalla, se heikentyy. Pahoja unelmia saa heikentymään ajattelemalla hyvää. Ja ikävä kyllä, pahatkin unelmat voimistuvat jos niitä ajattelee pahalla.

Ajatuksen voima on suurin voima mitä ihmisillä on, nainen sanoi, sen takia en jätä sinua yksin tehtävässäsi Toivomuslaatikkona. Nainen lupasi lukea jokaisen minuun laitetun toiveen. Ja hän lupasi voimistaa hyviä toiveita hyvillä ajatuksilla. Hän sanoi, että jos minuun laitetaan pahoja toivomuksia, joiden tarkoitus on vahingoittaa jotakin elollista tai elotonta maan päällä tai sen ulkopuolella, hän tekee kaikkensa heikentääkseen pahaa toivomusta ajattelemalla vastapainoksi hyvää.

Olen iloinen siitä, että nainen ei jätä minua yksin suuren ja tärkeän tehtäväni kanssa. Suojelen ja säilytän ylpeänä kaikki minuun laitetut unelmat ja toiveet. Se on nyt kunniatehtäväni Toivomuslaatikkona.



Espoossa 28. toukokuuta 2009.


Toivomuslaatikko
(ent. Kenkälaatikko)





Toivomuslaatikon käyttöohjeet



Unelmoi.

Kokoa unelmasi toiveeksi.

Ajattele toivomustasi.

Kirjoita toivomuksesi paperille.

Laita paperi Toivomuslaatikkoon.

Jatka unelmointia ja toivomuksesi ajattelemista hyvällä.

Jonakin päivänä toiveesi toteutuu
ja elät unelmaasi.